Testamentti  

Perintövero

Perintösaannoissa usein varsin yllättäviäkin summia muodostavat perintöverot. Huolellisella suunnittelulla perintöveroissa pystyy säästämään ja pystyy myös välttämään verojen maksun useampaan kertaan. Testamentin laatiminen on siksi kannattavaa, että järkevällä testamentilla pystyy paitsi määräämään omaisuutensa jakautumisesta kuolemansa jälkeen, myös suunnittelemaan verotuksellisia näkökohtia. Samalla voi harkita myös esimerkiksi mahdollisten lahjojen antamisesta jo elinaikanaan.

Perintövero jakaantuu kahteen veroluokkaan sukulaisuuden perusteella.

I veroluokkaan kuuluvat aviopuoliso, lapsi, aviopuolison lapsi, ottolapsi, vanhemmat, ottovanhemmat, lapsen rintaperilliset, ottolapsen rintaperillinen, avustuksen saava kihlakumppani ja avopuoliso tietyin rajoituksin. Avopuoliso kuuluu I veroluokkaan, jos hän ollut aiemmin avioliitossa vainajan kanssa tai heillä on tai on ollut yhteinen lapsi. Avopuoliso joutuu maksamaan perintöveroa II veroluokan mukaan, ellei hän täytä edellä mainittuja ehtoja. Avopuoliso ei peri puolisoaan, joten avopuolisoiden on tehtävä testamentti, jos he haluavat, että toinen puoliso saa omaisuutta toisen kuoleman jälkeen. Avustuksen saavalla kihlakumppanilla tarkoitetaan tilannetta, jossa perittävän kuollessa oli vireillä kanne asumus- tai avioerosta ja jossa puolisolle voidaan antaa jäämistön säästöstä kertakaikkisena avustuksena rahaa tai muuta omaisuutta sen mukaan kuin harkitaan kohtuulliseksi, jos se on hänen toimeentulonsa kannalta tarpeen.

II veroluokkaan kuuluvat kaikki muut: esimerkiksi veli ja sisar, veli- ja sisarpuoli, veljen tai sisaren jälkeläinen sekä veli- tai sisarpuolen jälkeläinen sekä avopuoliso.

Perintövero määräytyy alla olevan taulukon mukaan siten, että I veroluokassa olevat maksavat veroa taulukon mukaan ja II veroluokassa olevat kaksinkertaisena.

Veroasteikko

Verotettavan omaisuuden arvoVeron vakioerä alarajan kohdalla Vero-% ylimenevästä osasta
20 000 - 40 000 euroa100,0010 %
40 000 - 60 000 euroa2100,0013 %
60 000 > euroa4700,0016 %



Muita perhe- ja jäämistöoikeuteen liittyviä sivustoja:
www.avioehtosopimus.fi www.perunkirjoitus.fi